lauantai 14. maaliskuuta 2009

ERInomainen päivä

Tiukunen esiintyi tänään jo perinteeksi tulleessa Tampereen kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Sertillä ja cacibilla olisi herunut Suomen ja kansainvälisen muotovalion arvot, mutta titteleitä enemmän odotamme näyttelyistä mukavien gööttituttavien tapaamista. Ja tänään meitä onni potkaisi: paikalla olivat sekä Nallenevan että Kuukiven tädit ja Ihahhurjien Ellis. Ja tietenkin Uma, Tiken yksilöarvostelussa esittänyt Maija, Maijan sisko Kaisu ja niin monta vanhaa ja uudenpaa tuttua, joita meillä ei olisi ilman näitä hassunhauskoja pötkylöitä. Ja joita ilman meillä ei olisi näitä pötkylöitä.

Aloitimme päivän juniorinarttujen kehällä, jossa myös Uma ja Peppi esiintyivät umanomille ominaiseen tapaan iloisesti ja tyylikkäästi. Muista umaomista meillä ei olekaan kuvia, kun paikalla oli parempiakin kameroita.


Aina
on kovin mukava tavata Tiukun ja Onnin kasvattaja Marja, josta etenkin Tiukunen pitää kovasti. Jälleennäkemisen riemu voi joskus olla veristäkin; tällä kertaa Marja sai huuleensa haavan Tikkeliksen kynsistä (jotka oli tarkoitus leikata eilen mutta tekemättä jäi...). Ihan viattomana pikku-Tiukunen nautiskelee kasvattajan syleilyssä.


Kehässä Tikkelistaa laittoi parastaan yksilöarvostelussa ensin Maijan ja sitten paras narttu -kehässä Marjan kanssa. Tänään ei tuotu kotiin ruusukkeita eikä pokaaleja mutta hieno arvostelu todella tiukkaa linjaa pitäneeltä tuomarilta. Kiinnostuneet voivat lukea sen tuolta aivan lopusta.


Näyttelyssä ei kuulu meidän mielestä olla niin kauhean tiukkapipoista, ja ennen kehää Tiukunen ehti käydä irroittelemassa juniorinarttujen parhaan, Maijan Vivan, kanssa. Liekö verrytellyt niin hyvin, että kerrankin tuomarilta jäi mainitsematta takajalkojen ahdas liike. :-)



Tikellä oli varmuuden vuoksi hihna perässä, sillä aika lähellä ulkoilivat myös isot saksan- ja belgianpaimenkoirat hienosti hihnassa. Tikellä hihna toimii aika hyvin hämynä eikä se lähde niin helposti omille teilleen. Eikä se hihna kyllä yhtään menoa haitannut!


Juuri ennen kotiinlähtöä Tiuku pääsi vielä kokeilemaan koirien juoksumattoa, jollaista ihmettelin viikko sitten Cruftsissa. Hienostihan Tikkelikseltä hölkkä sujui, vaikka ensi alkuun se
vähän ihmettelikin mokomaa touhua. Juoksumatto olisi varsin mainio lisä liikuntaan varsinkin silloin, kun selkäni tekee tenän enkä voi kävelyttää koiria kuin tässä lähimaastossa. Mielessä on vieläkin - pikkasen turhankin hyvin - viime syksy, kun parin kuukauden ajan ulkoiltiin ihan vain tässä talon nurkilla ja koirat kaipasivat kipeästi liikuntaa. Mutta 915 euron näyttelytarjous ylittää Onninmaan budjetin reippaasti, joten meidän on toistaiseksi tyytyminen perinteisempiin koiranulkoilutusmenetelmiin. :-)


Kiitos Uma meidän kivasta lauantaista!
Kiitos Maija ja Marja Tikkeliksen taidokkaasta esittämisestä!
Kiitos äidilleni, joka oli Onninmaassa hoitamassa Tuomasta ja Onnia!
Kiitos Tikellys, joka olet niin suloinen ja ihana ja tuot aina niin paljon iloa meille kaikille!


* * * * * *
Anita Whitmash, Ruotsi:
Kompakt, feminin. God stomme. Välformat huvud. Alert blick. God rygglinje, utmärkt bakställ. Bra päls. Utmärkta rörelser. AVO ERI2.

3 kommenttia:

Ellis. kirjoitti...

Ihana oli teitäkin nähdä! Taisitte hölkätä meidän jo lähdettyä? Olisi ollut hauska nähdä juoksumattoharjoitukset..:) Tavataan taas!

Anonyymi kirjoitti...

Oma vika, mitäs tuuppasin pääni eteen kun toinen innoissaan viuhtoo. Tiukunen. <3
Huh! Mä en yhtään tajunnu ees jännittää sitä sertiä ja cacibbia. Oon mä kans kasvattaja... ;-)
Ei täällä muuten niin hirveästi sitä loskaa ole, etteikö yksi Tuomas pärjäisi.

Maija kirjoitti...

Tyrkkääs vaikka sähköpostiin aikatauluja, jotta saadaan pennunkatsomiset sovittua :)

Mihis Tike seuraavaksi lähtee misseilemään :D