torstai 9. huhtikuuta 2009

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ!

Aika kuluu taas niin nopeasti ettei tässä ehdi kuin ihmetellä opintojen ja opettajan sijaisuuksien lomassa. On me vähän täällä Onninmaassa nautiskeltukin, esimerkiksi viime lauantaina ajeltiin eteläiseen Suomeen katsomaan uusimpia Maiskis-pentuja: viisiviikkoisia kelpieitä ja kaksiviikkoisiä gööttejä. Gööteistä ei valitettavasti tullut kuvia, mutta tässä muutama otos keepihiiviöistä.




Yksi musta poika ihan selvästi pyrki kovasti mukaamme piiloutumalla koko ajan villapaitani suojiin, ja kyllä sydäntä riipaisi palauttaa pentu takaisin maanpinnalle - sille on jo koti muualla!
*nyyhkis*

Tuomaasta on tulossa hyvää vauhtia koiraihminen. Jos se ei sitä jo ollut ennestään. Tuomaan ihan lempiharrastus tuntuu olevan namin jakaminen koirille, ja viime aikoina koirat ei olekaan enää saaneet namia ilmaiseksi: muodissa on nyt kärsivällisyys- ja luopumisharjoitus samaan aikaan. (Onneksi tuli kumpaakin aikanaan toistettua useammat kerrat, muuten Tumppi-polo olisi varmaan jo sormeton...) Joskus koirat saavat odottaa niin pitkään namiaan, että minun tekee jo pahaa! Hirmu ihanasti kuitenkin odottavat. Meidän ihanat koirat. *sydämiä*


Luovan kirjoittamisen harrastus lienee edennyt jo jatkokurssille, nykyään kirjaimia lajitellaan erilaisten logiikkojen mukaan. Tällä kertaa muodon. Tai mistäs minä sen tiedän! *naurua*


Ja vielä toivotamme Tumpin päiväkodissa laatiman pääsiäisasetelman myötä kaikille ystävillemme iloista pääsiäisen aikaa!


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tsiisus ootko heireillä jo pual kuus ?

Hyvää pääsiäistä ja nähdään sunnuntaina :)

Maikku