2010

Vuonna 2010 rakas aviomieheni toteutti elämäni suurimman haaveen ja osti meille pienen hevostilan Teiskosta. Saimme omat hevoset kotiin - ja pari vierastakin. Ja niin paljon muuta. 

Seuraavassa esittelen perheemme sellaisenaan kuin se nyt on. Vuoden 2010 toiseksi viimeisenä iltana.

Minulle kaikista tärkeimmät: aviomies ja poika.

 

Peipot Juan (harmaa) ja Curro ovat keskuudessamme jo neljättä vuotta. 

 

Kesäkuun alussa seuraamme liittyivä marsupojat Musti...

 ja Möykky. Mainittakoon, että marsuilla on hieno Sarmatian-kasvattajanimet, joita minun on niin vaikea muistaa. Ne kun ovat näin kotoisasti vain Musti ja Möykky. :-)

 Fitipupu <3 (Fidel Saknussen) oli kolmas Elämäni Hevonen, ehkä se kaikista eniten Elämäni Hevonen. Suru on vieläkin suuri, vaikka Fiti siirtyi autuaammille laidunnusmaille jo heinäkuun lopussa. Ei päivää ilman ajatusta ihanasta Fitistä.

 Hipsu (Highland Hippy) tuli täyttämään aisojen välin Fitin kuoltua. Hieno, ehkä maailman kiltein ja fiksuin 2-vuotias tamma. Ihana!

 Hemu (Ponikujan Hazard, kuvassa vas.) on ollut meillä jo yli vuoden, ja elokuussa Hemun kaveriksi meille muutti Hiluri (Gläntans Philur), jonka omistaa Outi Viitala. Meidän pienet suuret ponit on kyllä ihan huiput!

 Pikkuinen Peppi (Touch Me Now) ja äitinsä Myy (My Lilac) muuttivat Teiskoon jossain vaiheessa syksyä (olisko ollut syyskuussa?). Mylperi hoiti äitihommansa ja lähti takaisin omistajallensa ja varsoo ensi kesänä Uno Di Jesolosta. Peppi jatkaa kasvuaan meillä ja ihastuttaa hurjan kovalla mutta nöyrällä luonteellaan. Peppi on niin mahtava! Pepin omistaa Anna Mäkelä.

Syyskuun alussa ajoimme Fitin synnyinkotiin, josta olimme jo kesäkuussa varanneet varsan. Niin Inkeri (Ingrid Saknussen) muutti meille. Inkeri on huipputyyppi, joka ei jätä mitään ajatukseen vaan toteuttaa myös minun suunnitelmani ennen kuin itse ehdin! Mahtava, ihana, auttanut huisisti toipumaan Fitin menetyksestä. Ensimmäinen tamma-Elämäni Hevonen. Kuvassa kasvattajista Hanna Falin.

Ja onhan meillä Moonakin (Heather Mountain), jonka omistamme Annan kanssa puoliksi. Moona sai syksyllä uuden mahdollisuuden ja vältti Vammalan reissun, nyt sille suunnitellaan astutusta keväällä, ori vielä pohdinnassa. 

Jussi (Ranch Fury), kotiutui joukkueeseemme helmikuussa. Jussi on ravihevonen, josta sukeutuu ajan mittaan upea ratsu. Jussi osaa jo yhtä ja toista ja oppii koko ajan uutta. Joulun aikaan Jussi sai yhden omistajan lisää, kun viidennes siirtyi Tuire Siikalan omistukseen (kuulemma se osa minkä päällä on satula :-)). Tuirehan se on Jussia opettanutkin! Takasimme samalla, ettei Tuire ainakaan muutamaan vuoteen häviä elämästämme. ;-)

Suomenpienhevonen Humina (Haaveen Humina) tuli lokakuussa kasvattajansa Anni Tarpilan kanssa ja valtasi sydämemme. Huminalla oli vain vakava sieni- ja bakteeri-infektio eikä hevospolo voinut kovin hyvin tullessaan, mutta Annin sitkeällä hoidolla Huminasta tuli terve ja pirteä pikku polle. Humina siirtyi joulukuun alussa Annan omistukseen, ja Anna on aloittanut heponan kanssa jo ajoharjoittelut. Humina on ihana.

 Tämä söpöliini tässä on Veera...

 ja tämä on Viiru. Kissasiskokset muuttivat meille koulujen alettua elokuussa. Nuoresta iästään huolimatta (synt. 5/2010) ihan huippuammattilaisia hiirikissoja!

Kolmas kissamme on Rane eli Rauno eli Ransu, joka luulee meidän ostaneen kissan ja saaneen hevostilan kaupan päälle. Rane on meidän sisäkissa (taloa hankittaessa Ransu oli ulkokissa - kuulemma :-D). Uuninpanko vaan puuttuu, kissa siihen makoilemaan olisi! Kuvan otti Tuire Siikala.

Ja tietenkin meillä ovat vielä Tiuku (Nallenevan Tuulikello) ...

 

ja Onni (Nallenevan Ikuinen Laulu). Iki-ihana gööttini, joita ilman elämä olisi niin kovin hiljaista (sanan kaikissa merkityksissä) :-D.

 

Perheeseen kuuluvat myös synnyinkotini perhe, Jyrkin lapsuudenperhe ja lapset sekä heidän ystävänsä ynnä kaikki meidän ystävät, jotka tekevät elämästä ihanaa myös silloin kun usko siihen alkaa loppua. Kiitos kun olette olemassa!

Lopuksi vielä maisema, jossa sieluni lepää. Näkymä tallin pihasta. 

 

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

Isä ja Poika

Itsenäisessä Suomessa Tampereen Teiskossa 6.12.2010.

Tiukun debyytti veteraanina

... meni hienosti! Huolimatta siitä että Tikellys ravitsi itseään hevosten Prix-rehulla edellisenä iltana reippaamman kautta. :-) 

Kotiintuomisiksi saatiin hieno ruusuke ja ihan valtavan iso pokaali.

Kuva: Tuire Siikala

Tässä Tanya Ahlman-Stockmarin arvio meidän ihanasta akkeliinista:

Erinomaisella ulottuvuudella liikkuva, kaunislinjainen narttu. Ihastuttava pää ja ilme. Upea eturinta. Erinomaiset, suorat eturaajat. Kokoon sopiva runo ja raajaluusto. Rodunomaiset tasapainoiset kulmaukset. Oikea ylälinja. Hyvä lihaskunto. Kauttaaltaan tasapainoinen kokonaisuus. pn2 ROP-VET.

On siis melkoisen kaunis koira huolimatta tiputuksen jälkeen vielä aika karvattomista etujaloista ja edellisiltana hankitusta masusta. Vähän kyllä huolestuttaa tuo maininta suorista etujaloista.... ;-)

Toisaalta, mitä vaan tuomarit ikinä Tiukusta keksiikin sanoa, se on meille aina Maailman Ihanin ja Kaunein Gööttityttö. :-)

Pupu on poissa

Fitipupu

- Fidel Saknussen - 

3.5.2007 - 29.7.2010

 Elämäni Hevonen nukkuu nyt ikiunta.

Juhannusta

voi viettää näinkin. :-)

Kun Moona oli astutettu kuvan kauniilla Monster of Speedillä,

lähdimme viemään Fitipupua laitumeen. Siellä se saa parhaiten ja parasta ruokaa (jotta lihoisi vaikean kevään päälle). Kaatosade iski kun laitettiin aitoja, mutta Fidel ei sateesta piitannut.

Fiti mutusteli maukasta heinää eikä ensi tutustumisen jälkeen liioin välittänyt seuralaisistaan Myystä ja Pepistäkään.

Tuomaan mielestä Myyn varsa Peppi on ihana, ja tottahan se on. :-)

Jos Fidel ei vielä luule olevansa taivaaassa, niin viimeistään kun Moona tulee takaisin laitumelle Fitin viereen. Moonahan on Fidelin Suuri Rakkaus <3.

Poika ja marsut

Poika sahaa tässä marsujen ulkotaloon seinää."Äiti varo, kohta tästä putoaa tosi tosi tooosi iso pala!"

Sitten siivotaan marsujen häkki. Kun äiti puhdistaa, poika leikkii marsujen kanssa sängyllään. Musti, marsuista arempi, antaa pojan nostaa itsensä syliin. Tutustutaan. (äiti valvoo.)

Sitten poika lukee marsuille kirjaa. "Äiti minä luetan Mustille ja Möykylle ja ne tykkää kovasti tästä Peppi-sadusta!"

Kun häkki on pesty, marsujen on aika päästä koekäyttämään uutta ulkotarhaa, joka näyttää tältä.

 Ja marsut ulkona näyttävät tältä.

 Lähikuva Mustista (Möykky pysyttelee toistaiseksi talossa).

Oli hevonen.

Oli hyvä ajotie.

Ja kaiken piti mennä niin kuin yleensä: hevonen vetää kärryjä hyvällä ajotiellä.

Joskus sitä tähdet eivät vain suosi ja käy niin, että kesken lenkin (onneksi vain 2,5 km päässä tallista) kärryt hajoavat ja hyvällä ajotiellä kävelee kuski ja hevonen rinta rinnan.

Kärryjen kotiin kuljettamiseen tarvittiinkin sitten useampi hevosvoima. (vastaantulevan rekkakuskin ilme olisi pitänyt saada talteen!)

Musti ja Möykky

He ovat saapuneet. Tässä riemukas ensitapaaminen kasvattajan luona Kauhajoella.

Pian saapuvat

... uudet pienet perheenjäsenemme, jotka ovat saaneet kutsumanimet

Musti

ja Möykky.

Kuvat on ottanut poikien kasvattaja Sarianna Ketola.

Ilon ja surun viikko

Iloa meille toi Fidel, joka valjastettiin ensimmäisen kerran kaksi kuukautta sitten sattuneen aika pahan onnettomuuden jälkeen. Poika tallusteli todella iloisena ja innoissaan metsätietä pitkin, nautti silminnähden vähintään yhtä paljon kuin omistajansa. 

Suru-uutinen kantautui Säkylästä, missä Tiukusen äiti, ihanainen Sasu on siirtynyt ajasta iäisyyteen. Otamme osaa Marjan suureen suruun, tulemme aina muistamaan Sasua hymyssä suin. Sasu ei ollut ainoastaan jumalaisen kaunis, se oli myös viisas, lempeä ja hassunhauska.

 Äiti ja tytär Marjalla noin vuosi sitten.

Onnin vuoro

... vastata haasteeseen, jonka se sai Norjan Prinsessa Akikolta (joka muuten on kahden ihanan pojan tuore äiti!):

Etsi kaunein talvikuva, mikä on otettu koirasi ensimmäisenä tai toisena talvena. Laita se blogiisi ja kerro tunnelmia noilta ajoilta. Heitä kuvahaaste eteenpäin seuraaville viidelle koiralle, jolla on blogi.

 

Tässä kuvassa Onni elää toista talveaan, vuosi on 2002. Olemme harjoitelleet toisten koirien kohtaamista, ja nyt on aika levähtää hetki ja olla vain koira. Näin hyvin se onnistui! Onni pyytää lisää namia, koska se nyt vain maistuu niin hyvälle. 

Näitä Onnin oppivuosia on aika kiva nyt muistella, kun Onni on piakkoin yhdeksänvuotias. Vieläkin on työtä ohitustilanteissa, eikä tilannetta yhtään helpottanut tammikuinen ison koiran puru, jonka jälkiä korjattiin tikeillä. Silti, verrattuna talveen 2002, Onni on kuin eri koira: verrattuna kuvan nuorukaiseen nykyinen Onni uhkuu itseluottamusta, rauhaa ja jopa - usko tai älä! - viisautta!

Onni tulee päivä päivältä ihanammaksi. Edelleen on mörköjä tien päällä, mutta vastaehdollistamisen tulokset näkyvät ja useimmiten saan kulkea ylpeänä pienen miehen kanssa - haukkukaa te muut vain, minä poika marssin tästä vain ohi. 

Jos nyt olisi niin hullusti, ettei joku tietäisi että Onni on Suuri Opettajani, niin tiedoksi se tässä. Ilman Onnia ja Vaikeuksien Vuosia (unohtamatta tietenkään Lukemattomia Iloja myös niinä vuosina) minulla olisi tuskin aavistustakaan siitä, mikä koira on. Onnin myötä aloin opiskella koiraa, ja innostuin laajemminkin eläinten sielunelämästä. Toisaalta elo eläinten kanssa olisi helpompaa, mutta nyt pystyn varmasti antamaan jokaiselle Elämäni Eläimelle paremman elämän. Ainakin uskon niin. 

Tämä Onnista tällä kertaa. Haaste lähtee seuraaviin blogeihin:

- Outin Bellalle, koska Bella on kokenut myös huiman henkisen muodonmuutoksen ja on sillä lailla onnellisesti oikein ymmärretty koira;

- Hertalle Titan kotiin, koska se on niin söpö ja Jullen lapsi;

- Iitulle Nallenevalle, koska hän on punainen, kaunis ja ennen kaikkea Onnin ainokainen sisko;

- Jännälle ja Lilille, jotka ovat ihania koiria ja esiintyneet tahoillaan - ja nykyään yhdessä - edukseen niin monessa ja tehneet upeaa peeärrää rodullemme.

Haaste

No niin, kuva jota heti ajattelin on kaivettu esiin ja voidaan vastata haasteeseen, jonka meille heitti The Sasu Nallenevalta. Se kuuluu näin:

Etsi kaunein talvikuva, mikä on otettu koirasi ensimmäisenä tai toisena talvena. Laita se blogiisi ja kerro tunnelmia noilta ajoilta. Heitä kuvahaaste eteenpäin seuraaville viidelle koiralle, jolla on blogi.

 

Tässä on The Sasun tytär Tiuku ekaa kertaa mätsärissä meillä ollessaan (Tiuku oli ollut meillä parisen kuukautta), kuvan otti Maikku (Påfs). Kuvanottohetkellä eletään vuoden 2002 marraskuuta ja Teivon raviradalla pidettiin match show. Silloin 11-kuinen Tiuku sai punaisen nauhan kotiin viemisiksi. Kotimatka tehtiin bussilla, koska silloin meillä ei ollut vielä koirienkuljetusvaunua (ooppeli). Muistan olleeni melko hikinen täpötäydessä linja-autossa toppavaatteissani pieni iso koira sylissäni. Ja muistan että koira hurmasi kanssamatkustajia minkä ehti.

Päivä oli pitkä, koska mätsäreissä tapaa täällä päin olla julmetusti koiria, mutta Tiukunen jaksoi hienosti. Haukkui taatusti tosi paljon, hyvät tavat liittyivät joukkoomme myöhemmin. :-)

Kaivelinpa tuossa nuo valjaatkin laatikosta, ajatella että ovat joskus mahtuneet Tiukulle! 

*****

Ja kuin tilattuna jatkona tälle tarinalle posti toi tänään tällaisen.

 

Ylempi kuva aloitti sen minkä tämä todistus tavallaan päättää: Tikellyksen pitkän mutta sitäkin hauskemman näyttelyuran. Enpä olisi koskaan arvannut, että tällainen paperi meillekin joskus tulee, mutta Tiuku on ollutkin aina täynnä yllätyksiä. Umalla on myös ollut näppinsä pelissä; hän sanoi että Tiuku on kaunis ja siitä tehdään inttivalio. Kiitos, Uma, sinne jonnekin! 

Selvennyksen vuoksi vielä, Onninmaa proudly presents:

 

Siinä se on, mustaa valkoisella. :-)

Ja juu, haaste laitetaan eteenpäin seuraaville huipputyypeille:

Ihana Romulus 

Onninenkeli Titta

Norjan Prinsessa Akiko

Maikun Elsa-prinsessa

Saksanpaimenkoira Vappu (alkaisko sielläkin blogissa pikku hiljaa tapahtua... :-D)

P.S. Kyllä me vielä veteraaniluokassa debytoidaan, mutta unohdin taas ilmoittautumisen. Ei juhlita Tampereellakaan, Marja. :-I 

 

Jussi

on kuvan komistus: iso, musta, ihan mahdottoman kiltti ja niiiiiiiin ihana.

Ja nyt on käynyt niin, että Jussista taitaa tulla meidän.

Ratsuksi, harrastukseen ja ennen kaikkea kaveriksi.

Haave joka toteutui

Viikko sitten sunnuntaina Pariisin Vincennesin raviradalla juostiin Prix d'Amerique -kilpailu, joka on maailman ehkä toiseksi suurin ravilähtö amerikkalaisen Hambletonian jälkeen. Ja viikko sitten sunnuntaina pääsin paikan päälle katsomaan, miten ranskalaiset järjestävät upean ravitapahtumansa - ja ennen kaikkea niitä upeita hevosia!

Ravit avattiin amerikkalaisittain cheerleader-puujalkaukkoryhmällä, näyttävää! (ja ihan oikeasti, cheerleaderit olivat koko päivän pikkupikkumekoissaan, vaikka lämpötila huiteli nollan nurkilla.

Ravien aluksi saimme nauttia ranskalaisesta montesta. Tämän lähdön voittaja kuittasi 55 000 euroa, mutta ensin piti ravata 2850 metriä aikaan 1.14,2. Melko haipakkaa!

Ranskassa ravitouhu on yleisöystävällistä. Lämmittelyn aikana hevoset "esitellään" katsojille ajamalla ne aivan aidan viertä muutamaan otteeseen. Ruotsalaisille iso plussa myös huumorista, jota voi vähän paremman hevosen (vs. 2 133 811 euroa) harrastaa yleisön iloksi. Tässä päälähdössä juossut (ei sijoittunut) Opal Viking viikinkiasussaan.

Päälähdön esittely oli oma lukunsa, ja ennen esittelyä ihailimme 34 ratsukon täydellisyyttä hipoavaa katrillia. Tässä ratsukot saapuvat etusuoralle.

Sitten itse asiaan: 500 000 euron ykköstä tavoitteli 18 hevosta, jotka kiitävät tässä ensimmäistä kertaa etusuoralla. Ranskalaiseen ajotyyliin kuuluu myös ajaa koko matkan hevosta säästelemättä. Vain yhdessä päivän yhdeksästä lähdöstä tapahtui niin suomalainenkin asia, että vauhtia vähän hiljennettiin takasuoralla. Se oli 3-vuotiaitten lähtö se. Muissa lähdöissä hevoset paahtavat täysillä lähdöstä maaliin. Hylkäyksiä tuli huomattavasti enemmän kuin meidän raveissa, mutta hylkäykseen riitti, että laukkasi. Käsitteet pitkä laukka tai liiat laukat ovat ilmeisesti tuntemattomia. Hylätyt saivat ajaa maaliin, ja moni niistä tekikin huiman esityksen  - pelaajat tietenkin laittavat muistiin!

Ja tässä sitten maalian lähestymässä yllätysvoittaja Oyonnax, joka sai ihannejuoksun toisessa parissa kolmantena (juoksivat kolmea rataa rinnakkain), loppukaarteessa avautui kirikolo jota tämä In Love With Youn 8-vuotias poika ei jättänyt käyttämättä. Voittoaika huima 1.12,4/2700 m. Hevosen ennestäänkin kiitettävä 800 000 euron tili karttui 500 000 eurolla.

Voittajaesittelyssä.

Ja tässä tehtävä: etsi voittaja! Kuten kuvasta näkyy, Prix d'Ameriquen voittajaa juhlitaan niin kuin suurta sankaria kuuluukin. Sekunneissa rata oli mustanaan valokuvaajia, toimittajia ja faneja. Mitähän se hevonen itse mahtoi tästä kaikesta tuumata!

Prix d'Amerique ja koko Pariisin matka olivat kerta kaikkiaan ihana kokemus, toivottavasti pääsen joskus uudelleenkin. Ensin kai pitää tosin toteuttaa toinenkin ravihaave ja käydä Solvallan Elitloppetissa...

*****

Ja tässä Annalle vielä rautiaita. :-)

Päälähdössä juossut sukkajalka One du Rib (1 606 540 e).

Ja tässä 3-vuotislähdön Terre Rouge (33 620 e).

Ja tässä samasta lähdöstä Trinite des Vals (48 120 e).

Ja tämä komistus taas on, samasta lähdöstä niin ikään, Tiesolo d'Occagnes (36 470 e).