perjantai 20. helmikuuta 2009

Pitkästä aikaa

Tänään olivat tähdet siksi suotuisissa asemissa että pitkästä aikaa keksin lenkillä, että koiria voi myös treenata - se on siis jotain mitä teimme ennen lähes joka päivä, useassa eri lajissa, ja mikä ennen kaikkea oli tosi kivaa sekä mun että koirien mielestä.

No, ensin otettiin pari helppoa koiratanssipyörähdystä, ja Onni ja Tiuku tanssivat kuin mitään lähes vuoden mittaista taukoa ei olisi koskaan ollutkaan. Tiukukin jaksoi jopa kaksi eri liikettä ilman että siinä välissä namit lenteli!
Sitten huomasin kentän reunalla isoja kiviä, ja mieleen hiipi jostain hyvin kaukaa menneisyydestä sellainen ihmeellisyys kuin ruutu. Ruutu on tottelevaisuuskoulutukseen perehtyneille tuttu liike, missä koira lähetetään kulmamerkeillä merkatulle alueelle, missä se jää seisomaan ja odottamaan seuraavia käskyjä. Muistelisin, että me ollaan tehty ruutua joskus yksi tai kaksi e.T.s. (ennen Tuomaan syntymää), eli kauan kauan sitten.

Mutta nämä göötit ovatkin siitä hienoja koiria, että nepä eivät unohda! Siinä ne liihottelivat vuorollansa kivistä muodostettuun ruutuun, kääntyivät seisomaan mua kohti kun pysäystin, ja odottivat kiltisti maahan-komentoa.
Olin kyllä haljeta ylpeydestä!
Ja toisaalta harmitti etten ollut tehnyt ruutua kaikkina näinä viikkoina, koirathan tykkäsivät siitä! (saivat kyllä sitten ekstrahypersuperjackpotin palkaksi kun olivat niin erinomaisen ihanan hyviä.)

Kamera ei tietenkään ollut mukana (eihän mun pitänyt kuin tehdä vain ihan tavallinen päivälenkki), mutta laitetaan tähän toistaiseksi kovin Onni-pitoiseen blogiin kuva myös Tiukusesta ja Tuomaasta: siinä ne istuskelevat Tuomaan taivaassa kuin parhaat ystävät. Taitaa olla Tiukukin vähän hulluna palloihin, se vaan esittää ettei ne yhtään kiinnosta.
Kaappipallohullu.




1 kommentti:

Ellis. kirjoitti...

Kiva, kun tekin tulitte tänne!<3 Tikkelis näyttää kyllä hitusen onnelliselta pallojen keskellä.:) Ihan samanlaiset ilmeet Tuomaalla ja Tiukulla. Kierimässä näyttää olevan samat tavat tädillä ja siskontytöllä.<3