Riikan reissun jälkeen ollaan nautiskeltu Suomen suvesta. Tai kävinhän Tallinnassa kasvinkumppanini kanssa juhlistamassa 30-vuotista ystävyyttämme. Pari päivää nauruterapiaa - tai pikemminkin kikatusterapiaa - parhaimmillaan! Löysimme kuitenkin Viron kilteimmän vanhan miehen, hänet löytää vanhasta kaupungista lankakaupasta. Möi meille kummallekin pussilliset ihanaa italialaista neulelankaa alle puoleen Suomen hinnoista! Oli se kiltti kyllä muutenkin kuin vain hinnan vuoksi, vei meidät myymälän varastoon (neulojan taivas!), jos sieltä vaikka olisi löytynyt vielä joitain kivoja lankoja (ja löytyikin, rahavarantoni vain ovat kovin rajalliset). Suosikkitoriltani Baltianaseman vierestä löydettiin kivaa pientä kotiintuomista tavallisille tallinnalaisille tarkoitettuihin hintoihin ja ennen kaikkea mansikoita ja kirsikoita. Niitä ja tietenkin virolaisen kondiittoritaidon eksemplaareja maisteltiin puistossa, jossa muuan lokki eläytyi patsaanjatkeeksi.
Tallinnan jälkeen yritin rääpiä gradun teoriaosan loppuhuipennusta, laihoin tuloksin. Tumppikin sairastui sitkeään kuumeeseen, ja juhannusta vietettiin rauhaisasti kotona. Paitsi käytiin lapsuuteni uimarannalla Tampereen Niemessä juhannusjuhlilla tervehtimässä yllä mainittua ystävääni perheineen. Ihan pikaisesti vain. Sieltäkin tuli kuvia, kun Tuomas juoksenteli lätäköissä, mutta kännykällä. Enkä minä osaa sovittaa yhteen tietokoneen ja kännyn bluutuutteja...
Juhannuksen jälkeen kävin Tuomaan kanssa Umalla. Visiitin tarkoitus oli löytää Tumpille Mannasta (maailman ihanin kirppis) vaatteita sekä käydä tervehtimässä suomenhevosori-ihanuutta Linkkeriä. Linkkerin kotona asuvat myös schäfer Mocka ja göötti Juttu, joista jälkimmäisen on moni nähnyt pikkupoikana Uman mukana myös telkkarissa visailemassa.
Ensin juotiin raparperipiirakkalimut Mockan ja Jutun sekä talon emännän seurassa Tumpin juoksennellessa ympäri pihaa riiviöissään. Sitten otimme pojalta kengät pois, jotta tuo ei singahda oriin tarhaan. Kiltti hevonen, mutta tottumaton Tuomaan kaltaisiin kauhioihin. Juttukin näyttää saaneen tarpeeksi, vaikka Pikkumies tässä vasta tarkistaa, että kaikki varpaat ovat vielä matkassa.
Linkker on todella komea. Luonnossa vielä kauniimpi kuin kuvissa. Huimaavan pitkä harja taitaa olla paras pitää leteillä kotioloissa, mutta sopii se näinkin.
Ja tässä poseeramme Linkker-herran kanssa. Kuvassa taka-alalla samana päivänä saapunut tamma, jonka tarhasta on suora pääsy oriin tarhaan (punaisen suojan kautta). Herrasmiesori kuitenkin jättää tamman rauhaan ja keskittyy ihmisvieraisiin, kunnes aika on sopiva. Uskomaton!
Mainittakoon, että Linkker on meille vähän niin kuin sukua. Kun 2.6.1983 aloitin siskoni ja kahden kaverimme kanssa raviharrastuksen (pyöräilimme ympäriinsä etsimässä hoitohevosia ja löytyi!), toinen hoitohevosistamme oli Liina. Vekun-Liina, jota kotona Liinaksi kutsuttiin, on samasta emästä kuin Mikker, joka taas on Linkkerin isä. Siksikin oli ilo ja kunnia päästä hevosmaailman gentlemannikomistuksen kanssa samaan kuvaan.
Ja niin siinä tämän vierailun jälkeen kävi, että kesäkuu tuli elettyä ja yhtäkkiä olikin heinäkuu. Kuunvaihde meni minulta pikkaisen himmeissä tunnelmissa tippaletkun jatkeena. Paljon kivaa on kuitenkin suunnitteilla ja toteutuukin, jos vain terveinä pysytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti