sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Juhlapäivä

Juhlaa on kerrassaan aina kun serkut tulevat kylään. Tumppi ihan innoissaan selittää kirjan kuvioita ja serkut kuuliaisena yleisönä seuraa silmä kovana. Serkkujen tuloon oli syykin...

Ja sen kertoo kakku:

Apinan näköinen sydämenpitelijä on oikeasti nalle, koska päivänsankari tilasi nallekakun. Selailimme vähän kakkusivuja ja kiva nallekakku löytyi täältä. Meidän kakku ei ole ihan näin hieno mutta varsin maistuva siitä tuli - kiitos vinkistä ohjeet a la Marie!

Mainittakoon, että tämä nalle oli ensimmäinen marsipaaniluomus, jonka olen 37-vuotisen elämäni aikana tehnyt. Siihen nähden mielestäni ihan onnistunut. Ja kun ottaa huomioon, etten ole mikään taiteilijatyyppi... Marsipaanitaide on kuitenkin niin hauskaa, että ensi vuonna loihtinen jotain kivaa taas Tumpin toiveita noudattaen.

Kun kakuista oli kynttilät puhallettu siirryttiin lahjoihin. "Avataan, avataan", sanoi Tumppi monta kertaa kunnes lopulta pääsi pakettien kimppuun. Onneksi jouluna tuli treenattua, ja hienosti sankarimme paljasti toinen toistaan hienomman lahjan paketeista. Kiitos kaikille todella mieluisista lahjoista, ollaan saatu tänään ilta kulumaan rattoisasti!

Ja kun kyseessä on koiraihmisen juhla, oli juhlaväkeen soluttautunut myös lukuisa joukko koiria: ei olekaan tuossa pihassa ennen nähty kuutta länsigöötanmaanpystykorvaa yhtä aikaa! Kuvassa edestä taakse pyllyt kuvaajaan päin meidän Onni, Maikun Pipsa (vas.) ja Elsa (oik.) sekä Katin Elli ynnä kasvot tänne päin Katin Leevi. Ja missä se kuudes sitten!

Tike, joka kulkee aina vähän omia teitään oli tällä kertaa yleisönä ihmisten seurassa koiria ihmettelemässä. Paras näköla on kuistin aidan päältä, missä kelpaa vähän sitten ylvästelläkin kun Katikin vieressä ihailee.

Pitkänmatkalaiset (Röpelisen perhe) on jo päässyt onnellisesti kotiin ja vissiin unten maillekin jo, mä odotan että päivänsankari nukahtaa pitkän ja vaiheikkaan päivän kuviot moneen kertaan kerrattuaan ja käyn itsekin maaten. Kiitos kaikille kivasta synttäripäivästä, vuoden päästä sitten taas!

P.S. Onneksi leivoin sen toisenkin kakun, siitä saatiin Jullen ja Jänön kunniaksi oiva juhlakakku. Jullesta tuli eilen Suomen muotovalio ja Jänö-emo valittiin näyttelyn kauneimmaksi gööttiveteraaniksi - ONNEA!

4 kommenttia:

Ellis. kirjoitti...

Voe tokkiisa! Täällä tämä on epäonnistunut jälleen muistamaan noin tärkeän juhlapäivän! Pahoittelen. Onnea Tuomaalle kovasti kaikilta meiltä!

Maikku kirjoitti...

Kiitos kestitsemisestä ! Kakku oli juurikin niin hyvää, että NAMNAMNAM....:)

Tommosia vauhtijööttejä en ole kuunaan nähnyt. Varsinki kun ikää on mittarissa jo ruhtinaallisesti :)

Oli mukava käydä ja enkä pitäis poiketa useamminki ;)

Minna&Titta kirjoitti...

Onnea Tuomas 2-v. Onpa upean kakun sankari saanut!

Anonyymi kirjoitti...

Pah, miten tuo nimmari tuommoiseksi meni...