No niin, kuva jota heti ajattelin on kaivettu esiin ja voidaan vastata haasteeseen, jonka meille heitti The Sasu Nallenevalta. Se kuuluu näin:
Etsi kaunein talvikuva, mikä on otettu koirasi ensimmäisenä tai toisena talvena. Laita se blogiisi ja kerro tunnelmia noilta ajoilta. Heitä kuvahaaste eteenpäin seuraaville viidelle koiralle, jolla on blogi.
Tässä on The Sasun tytär Tiuku ekaa kertaa mätsärissä meillä ollessaan (Tiuku oli ollut meillä parisen kuukautta), kuvan otti Maikku (Påfs). Kuvanottohetkellä eletään vuoden 2002 marraskuuta ja Teivon raviradalla pidettiin match show. Silloin 11-kuinen Tiuku sai punaisen nauhan kotiin viemisiksi. Kotimatka tehtiin bussilla, koska silloin meillä ei ollut vielä koirienkuljetusvaunua (ooppeli). Muistan olleeni melko hikinen täpötäydessä linja-autossa toppavaatteissani pieni iso koira sylissäni. Ja muistan että koira hurmasi kanssamatkustajia minkä ehti.
Päivä oli pitkä, koska mätsäreissä tapaa täällä päin olla julmetusti koiria, mutta Tiukunen jaksoi hienosti. Haukkui taatusti tosi paljon, hyvät tavat liittyivät joukkoomme myöhemmin. :-)
Kaivelinpa tuossa nuo valjaatkin laatikosta, ajatella että ovat joskus mahtuneet Tiukulle!
*****
Ja kuin tilattuna jatkona tälle tarinalle posti toi tänään tällaisen.
Ylempi kuva aloitti sen minkä tämä todistus tavallaan päättää: Tikellyksen pitkän mutta sitäkin hauskemman näyttelyuran. Enpä olisi koskaan arvannut, että tällainen paperi meillekin joskus tulee, mutta Tiuku on ollutkin aina täynnä yllätyksiä. Umalla on myös ollut näppinsä pelissä; hän sanoi että Tiuku on kaunis ja siitä tehdään inttivalio. Kiitos, Uma, sinne jonnekin!
Selvennyksen vuoksi vielä, Onninmaa proudly presents:
Siinä se on, mustaa valkoisella. :-)
Ja juu, haaste laitetaan eteenpäin seuraaville huipputyypeille:
Ihana Romulus
Onninenkeli Titta
Norjan Prinsessa Akiko
Maikun Elsa-prinsessa
Saksanpaimenkoira Vappu (alkaisko sielläkin blogissa pikku hiljaa tapahtua... :-D)
P.S. Kyllä me vielä veteraaniluokassa debytoidaan, mutta unohdin taas ilmoittautumisen. Ei juhlita Tampereellakaan, Marja. :-I
5 kommenttia:
Eh-heh!
No juhlitaan sitten kun juhlitaan.
Noo, tule kuitenkin näyttelypaikalle, niin voidaan vaihtaa kuulumisia!
Mitäs meidän reissukuville kuuluu ;)
No ei tää oo käyny täällä hetkeen :( Siksi koko haaste on jäänyt näkemättä :) Seli, seli ;)
Mutta näkemisestä...puhe oli, että rouva soittaa, kun sopii ;)
Olemme vastanneet haasteeseen ja haastaneet Onnin!
Titta on vastannut haasteeseen. =)
Lähetä kommentti